

# Event Details

- **Event Name**: bass'n Helen | Valot horisontin yllä @Jyväskylä
- **Event Start and End Date**: Fri, 20 Mar, 2026 at 08:00 pm
- **Event Description**: Bass’n Helen tekee odotetun kiertueen alkuperäisellä kokoonpanolla✨?

Suomalaisen gospelmusiikin legenda bass’n Helen lähtee kiertueelle maaliskuussa 2026 pitkän tauon jälkeen. Yli 1 000 konserttia ja kymmenen albumia tehnyt yhtye tuo lavalle niin 1990-luvun läpimurtohitit kuin tuoreet kappaleetkin – uusi single ”Ei mikään milloinkaan” julkaistiin 29.8.2025.

?”Meidät kutsuttiin vuonna 2024 soittamaan Glow-festareille, ja treenatessa syntyi ajatus, että näitä konsertteja voisi tehdä muutamia lisää – – nostalgia ja halu soittaa yhdessä veivät lopulta päätökseen, että lähdetään pidemmälle kiertueelle”, kertoo solisti ja lauluntekijä Harri Helenius. 

Helenius lisää, että bändiltä on tulossa kokonaan ennenjulkaisematonta materiaalia, jota yleisö pääsee kuulemaan pian.

”Ensimmäinen uusista biiseistä ‘Ei mikään milloinkaan’ julkaistiin 29.8. ja sen on kuunneltavissa Spotifyssa ja Youtubessa. Lisää uutta musiikkia tullaan julkaisemaan ennen kiertuetta ja sen ehkä sen jälkeenkin.”

?Yhtyeen tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat mm. Taisteluni, Toiseen maailmaan ja Lasienkeli. Nämä ja monet muut kappaleet kuullaan kiertueella tutun kokoonpanon esittämänä: Harri Helenius, Miika Colliander, Mikael Lindell, Mikko Rothfors ja Olli Helenius.

?”No onhan se jännää kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja myös jossain mielessä herkistävää. Aikaa on kulunut, kaikilla on kilometrejä takana ja kokoonnutaan jälleen niiden samojen asioiden ääreen, jotka silloin oli tärkeitä. Ja on edelleen.”, Helenius päättää.

Kiertueen tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli.
- **Event URL**: https://allevents.in/jyv%C3%A4skyl%C3%A4/bassn-helen-valot-horisontin-yllä-jyväskylä/200029111944033
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 74

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Jyväskylä
- **state**: LS
- **country**: Finland
- **location**: Tapahtumakeskus Helmi
- **lat**: 62.23909
- **long**: 25.72354
- **full address**: Tapahtumakeskus Helmi, Okkerinkatu 2, FI-40700 Jyväskylä, Suomi, Jyväskylä, Finland

## Event gallery

- **Alt text**: bass'n Helen | Valot horisontin yllä @Jyväskylä
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/3e1d4d57bcba4fa43e37bf58094a9ae9c939375b0ad0d36d6a17f56c26b5b4f9-rimg-w1200-h675-dc14131a-gmir?v=1773524838

## FAQs

- **Q**: When and where is bass'n Helen | Valot horisontin ylla @Jyvaskyla being held?
  - **A:** bass'n Helen | Valot horisontin ylla @Jyvaskyla takes place on Fri, 20 Mar, 2026 at 08:00 pm to Fri, 20 Mar, 2026 at 08:00 pm at Tapahtumakeskus Helmi, Okkerinkatu 2, FI-40700 Jyvaskyla, Suomi, Jyvaskyla, Finland.
- **Q**: Who is organizing bass'n Helen | Valot horisontin ylla @Jyvaskyla?
  - **A:** bass'n Helen | Valot horisontin ylla @Jyvaskyla is organized by Ohjelmatoimisto Kristalli.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "Event",
        "name": "bass'n Helen | Valot horisontin yllä @Jyväskylä",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/3e1d4d57bcba4fa43e37bf58094a9ae9c939375b0ad0d36d6a17f56c26b5b4f9-rimg-w1200-h675-dc14131a-gmir?v=1773524838",
        "startDate": "2026-03-20",
        "url": "https://allevents.in/jyv%C3%A4skyl%C3%A4/bassn-helen-valot-horisontin-yllä-jyväskylä/200029111944033",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Tapahtumakeskus Helmi",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Okkerinkatu 2, FI-40700 Jyvaskyla, Suomi",
                "addressLocality": "Jyväskylä",
                "addressRegion": "LS",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "62.23909",
                "longitude": "25.72354"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Bass’n Helen tekee odotetun kiertueen alkuperäisellä kokoonpanolla✨?\n\nSuomalaisen gospelmusiikin legenda bass’n Helen lähtee kiertueelle maaliskuussa 2026 pitkän tauon jälkeen. Yli 1 000 konserttia ja kymmenen albumia tehnyt yhtye tuo lavalle niin 1990-luvun läpimurtohitit kuin tuoreet kappaleetkin",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Ohjelmatoimisto Kristalli",
                "url": "https://allevents.in/org/ohjelmatoimisto-kristalli/26974557",
                "description": "Ohjelmatoimisto Kristalli. 4,318 likes · 267 talking about this · 17 were here. ✨www.ohjelmatoimistokristalli.fi✨\nGlow Festival, Nokia Arena, la..."
            }
        ]
    }
]
```